Väitöskirjatutkimukseni aiheena oli Kokemäen kivikirkon päätöksenteko ja rakennusprosessi, joka avasi monia – yllättäviäkin – tutkimuksellisia kurkistusikkunoita 1700-luvun yhteiskuntaan, sen rakenteisiin, toimintatapoihin ja kehityskulkuihin sekä myös tavallisten ihmisten elämään, arkeen ja työhön.
Sen jälkeen tutkimukseni on yhtäältä kohdistunut 1700-luvun politiikan ja päätöksenteon maailmaan, ja erityisesti siihen, miten asioita ratkottiin paikallistasolla. Olen pohtinut tutkimushankkeessani paikallistasolle asti yltäneen varhaisen poliittisen julkisuuden ja kansalaisuuden syntyä 1700-luvun jälkipuoliskolla ja tarkastellut erityisesti pitäjänkokouksia paikallisena poliittisena areenana. Toisaalta olen myös hankkeissani tutkinut varhaismodernin yhteiskunnan väestörakenteita, toimeentuloa sekä työn kulttuurihistoriaa esimerkiksi alemman papiston ja muurarimestareiden kautta.
Ylipäätään 1700-luku dynaamisten muutosten vuosisatana on kiehtova tutkimuskohde, joka inspiroi tarkastelemaan ihmisten erilaisia elämänkulkuja ja kokemuksia osana kehittyvää paikallisyhteisöä, Ruotsin valtakuntaa sekä eurooppalaista kulttuuria.
Tutkijaprofiili Tampereen yliopiston sivuilla: https://www.tuni.fi/fi/ella-viitaniemi